Yhteenveto

Koska sinulla lienee kiire seikkailemaan turhanpäiväisen surffailun sijaan, mennään heti yhteenvetoon. Tarvittaessa voit sitten lukea alta tarkemmin.

Siis: seikkailijan ja retkeilijän kamera on seuraavanlainen:

• Digikamera, paitsi jos täytyy pärjätä pitkään ilman sähköä ja patterikauppoja.
• Riittävän pieni, että jaksat pitää mukana aina ja kaikkialla.
• Helposti käytettävä, kenties myös kintaat kädessä
• Optiikaltaan ja kennoltaan laadukas, vähintään 4-5 megapikseliä
• Säätömahdollisuuksiltaan monipuolinen
  
• Laadukkaisiin videopätkiin pystyvä
  
• Vakio-sormiakkuja käyttävä
• Mieluiten metallirunkoinen, mahdollisesti roiske- tai jopa vesitiivis
• Riittävästi muistikortteja (vähintään 2 x 256 megaa)
• Vielä kerran: aina käsillä!

Sitten tarkempiin perusteluihin.

Digi vai filmi?

Digikamerat ovat syrjäyttäneet filmivehkeet yllättävänkin vikkelään. Niin siinä käy: itselläni oli useampikin kelpo filmikamera, mutta en ole tainnut ottaa niillä ainuttakaan kuvaa sen jälkeen, kun hankin ensimmäisen digikameran. Digitaalivehkeet ovat monin tavoin kätevämpiä ja monipuolisempia, eivätkä käytännössä enää jää kuvanlaadussakaan filmistä jälkeen. Sävyjen erottelu on tosin filmillä parempaa kuin perusdigikameralla, eikä dataprojektorien kuva ihan pärjää diaesitykselle.

Seikkailijan kannalta filmikameran iso etu on ratkaisevasti pienempi virrankulutus. Todella pitkällä reissulla sähköverkon ja patterikauppojen ulottumattomissa on mekaaninen filmikamera poikaa, mutta muuten otan mukaan digikameran.

Tämä juttu keskittyy näin ollen lähinnä digikameroihin, joskin osa asiasta pätee myös filmivehkeisiin. 

Järjestelmä vai kompakti?

Kameran koko on aina kompromissi. Isoissa vehkeissä on eniten ominaisuuksia, mutta niitä on hankalampaa pitää mukana. Seikkailijan kameran tärkein ominaisuus on, että se on kätevästi käsillä. Hienosta kamerasta ei paljon ole iloa, jos se on kotona lasikaapissa (tai tiukassa tilanteessa hajonneena). Kannattaa siis ensiksi miettiä, millaista pakettia on valmis kuskaamaan reissun päällä.

Parhaat digitaaliset kompaktikamerat ovat erittäin monipuolisia laitteita, joista löytyy säätöjä samaan tapaan kuin järkkäreistä. Oikeastaan ainoa heikkous on optiikka. Pieneen tilaan ei voi rakentaa yhtä laadukasta ja valovoimaista optiikkaa kuin isoon putkeen. Useimmissa kompakteissa ei myöskään voi vaihtaa optiikkaa; useissa malleissa se kuitenkin onnistuu ainakin erilaisten nyrkkipajojen tarjoamilla sovittimilla.

Itse raahasin poikasena mukanani isoa filmijärkkäriä ja tunsin olevani Oikea Valokuvaaja. Erinäisiä kameroita meni lunastukseen melontareissuilla ja kahluupaikoilla, ennen kuin tajusin vaihtaa roisketiiviiseen pokkariin - jossa lisäksi oli parempi kuvanlaatu kuin järkkärin tusinazoomissa. 

Lyhyesti: jos valokuvaus on pääasia, harkitse järjestelmäkameraa. Muuten pärjäät kompaktilla. Järkkärissä on järkeä vain, jos olet valmis sijoittamaan todella laadukkaaseen objektiiviarsenaaliin, ja kantamaan sitä mukana. Huomaa, että halpojen järkkäripakettien peruslinssit ovat monesti huonompia kuin hyvissä kompakteissa.

Kompaktejakin on sitten tietysti moneen eri lähtöön, suunnilleen lompakkoon mahtuvista ultrakompakteista lähes järkkärin kokoisiin möhkäleisiin. Tästä täytyy vain sitten valita omalle kohdalle sopivin paketti. 

Käytettävyys

Digikameroissa on usein nippeli poikineen, ja pienimmät kamerat ovat muutenkin niin pikkuruisia, että roppakouralla menee sormi suuhun. Kannattaa kokeilla, miten vehje sopii omaan käteen - siinä yksi syy käydä ihan oikeasti hiplaamassa kameroita, vaikka sitten tilaisikin sen nettikaupasta.Äärioloja ajatellen mukaan voisi pukea talvikintaat.

Optiikka

Optiikan laatua kannattaa silmätä. Halvimmissa vehkeissä linssit ovat luultavasti kepulimpia, jolloin kuviin tulee enemmän monenmoisia vääristymiä. Äkkinäinen ei ehkä kiinnitä semmoisiin mitään huomiota, mutta siinä vaiheessa voi ruveta harmittamaan, kun hoksaa että kymmenen vuoden reissujen kaikki kuvat ovat teknisesti kökköjä, sumeita, pyöristyneitä ja värivirheisiä. Kannattaa siis tsekata netistä testit tai kokeilla itse.

Zoom-putki on kätevä, mutta samaan hintaan tietysti saa laadukkaamman ja valovoimaisemman kiinteän kakkulan, joten tätäkin voi vähän miettiä. Optiset kuvanvakaimet ovat ilmeisesti loistavia vehkeitä, mutta itselläni ei ole niistä kokemusta. 

Kenno

Kenno on digikameran filmi, joten sen ominaisuuksilla on iso merkitys kuvan laatuun. 

Pikseleitä on nykyisissä digikameroissa aina peruskäyttöön riittävästi. Joku 3 megaa riittää kymppikuviin, 5 megalla saa jo ihan kelpo suurennoksia A4-kokoon. 8 megaa hakkaa filminkin.

Pelkkä pikselimäärä ei kerro kuvan laatua. Laadukkaan 4 megapikselin kameran kuva voi olla tarkempi kuin halvan 6-megaisen. Eroja on myös värivirheissä ja dynamiikassa. Näitä ei sitten oikein voikaan päätellä mistään valmistajien spekseistä, vaan kannattaa jälleen lukea testejä tai kokeilla itse.

Kennoja on kahta päätyyppiä, perinteisiä CCD-kennoja ja uudempia, vielä tuloaan tekeviä CMOS-kennoja. CMOS-kennoissa kuvanlaatu on aiemmin ollut kehno. Nyt parannettuja CMOS-kennoja käytetään hyvissä digijärkkäreissä, koska ne ovat herkempiä ja parempia dynamiikaltaan.

Säädöt

Jos yhtään välität valokuvauksesta, kannattaa valita kamera, jossa on monipuoliset säätömahdollisuudet. Laadukkaiden kameroiden automaattiset valotus- ym. toiminnot toimivat kyllä yleensä hienosti, ja nopeissa tilanteissa on muutenkin turha ruveta hienostelemaan. Mutta maisemia ja muita tunnelmia kuvatessa, varsinkin hämärissä, on käsisäätömahdollisuus poikaa.

Video

Useimmilla digikameroilla voi kuvata myös videoleikkeitä. Sellainen mahdollisuus on yllättävän kiva olemassa - videolle voi tallentaa pikku tunnelmapätkiä reissun varrelta, äänineen kaikkineen, vaikka muuten kuvaisikin tavallisia valokuvia.

Video-ominaisuuksissa on kameroiden välillä erittäin suuria eroja. Useilla kameroilla saa VGA-tasoista kuvaa, joka vastaa jo lähes DVD-laatua. Nopeus voi tosin olla vain 10-15 kuvaa sekunnissa,  jolloin tuloksena on sellaista hieman nostalgisen näköistä, sumeahkoa liikettä. Ihan mukavaa sekin kyllä. 25-30 kuvaa sekunnissa on jo ihan kunnon elokuvatasoa. Videoleikkeen pituus on usein rajoitettu. Se on sikäli ihan hyväkin juttu, ettei tule kuvattua poskettoman pitkiä jorinoita. 30 sekuntia on turhan niukka, mutta parilla minuutilla pärjää jo hyvin.

Useimmissa peruskameroissa on lisäksi sellainen rajoite, ettei valotusta voi muuttaa kesken videoleikkeen. Tämä on ihan merkittävä ongelma, koska kuvakulman muuttuessa valaistus voi vaihtua yllättävänkin paljon. Parhaiten hommaan soveltuvissa vehkeissä valotus muuttuu jatkuvasti kuin oikeassa videokamerassa ikään.

Video vie tietysti huimasti muistikorttikapasiteettia ja myöskin akkua, joten sitä joutuu pitemmällä reissulla käyttämään säästeliäästi.

Virtalähteet

Digikameroiden heikko kohta on niiden hulppea virrankulutus. Siinä on eroja kameroiden välillä, ja käyttäjäkin voi vaikuttaa esimerkiksi sulkemalla LCD-näytön.

Virtalähteissä valmistajat ovat tehneet erilaisia strategisia valintoja. Monet kamerat käyttävät niitä varten kehitettyjä erikoisakkuja, jotka lienevät kevyempiä suhteessa kapasiteettiin, ja tietysti kalliimpia. Toisiin taas käyvät tavalliset AA-koon paristot tai ladattavat akut. Seikkailijan kameraan jälkimmäinen vaihtoehto lienee fiksumpi. Erikoisakkuja ei raaski ihan kassillista hankkia. Ladattavia sormiakkuja saa nykyisin halvalla kuin saippuaa, ja hätätilanteessa sormipattereita löytyy melkein mistä vain.

Valonlähteet

Ulkohommissa on yleensä parasta pärjätä luonnonvalolla, tarvittaessa sitten pitemmällä valotusajalla. Jonkinmoinen salama on kuitenkin mukava olla mukana erikoistilanteita varten. 

Kompaktikameroiden sisäänrakennettu salama on hätävara, josta ei juuri ole iloa muuhun kuin puhtaaseen dokumentointiin. Ne ovat lähellä objektiivia, eikä suuntausta yleensä voi muuttaa, joten tuloksena on ruma ja jyrkkä valaistus, häiritseviä varjoja, ja heikko teho. Kannattaa siis hiukan harkita parempia malleja, joihin saa ulkoisen salaman. Toinen kelpo vaihtoehto on orjalaukaisin, jonka avulla erillisen salamavalon saa laukeamaan kompaktin pikku räpsyn herättämänä.

Muistit

Eri valmistajat (ja jopa eri kameramallit) käyttävät erilaisia muistityyppejä. Kovin ratkaisevia eroja niillä ei taida olla, korkeintaan hinnassa. Pääasia on, että muistia on riittävästi.

Kameroissa voi yleensä säätää kuvanlaatua: joko laadukkaita kuvia, jotka vievät paljon tilaa, tai heikompitasoisia kuvia, joita mahtuu enemmän. Itse en mielelläni tingi kuvan laadusta, se vain harmittaa sitten jälkeenpäin. Kuvaan siis täydellä laadulla (kuitenkin JPEG-pakkauksella, RAW-kuvat ovat jo vähän sellaista turhaa hifistelyä). Näin toimien 5 megapikselin kameralla sellainen 256-512 megan muistikortti on ihan toimiva ratkaisu, mieluummin tietysti kaksi, jos sattuu toinen särkymään.

Jos reissu on pitkä, tai aikoo kuvata videoleikkeitä, tarvitaan tilaa tietysti enemmän. Muistikortit ovat viime aikoina halpuneet selvästi, eikä joku gigatavun-parin kokoinen microdrive-korttikaan enää maksa ihan poskettomia. 

Kestävyys

Seikkailijan kamera joutuu usein kovalle koetukselle. Kannattaa siis vähän tunnustella, mistä vehje on tehty. Usein kalliimmat mallit ovat metallirunkoisia, ja halvemmalla saa muovisen.

Unohdin kerran Canonin metallirunkoisen digikompaktin auton katolle, josta se tipahti asfaltille ensimmäisessä risteyksessä. Yksi kulma painui sisään ja etsimen lasi rikkoutui, mutta kaikki pelaa niin kuin ennenkin. Edes LCD-näyttö ei särkynyt. Muovikamera olisi taatusti levinnyt tielle tuhannen päreiksi.

Jotkut valmistajat tekevät roiske- tai jopa vesitiiviitä kameroita, mikä on ihan mainio juttu, jos kameran muut ominaisuudet tyydyttävät. 

Hinta 

Hyvästä kannattaa maksaa. Digikamerat ovat halpuneet kovasti, joten alle 300 eurolla saa jo ihan kelpo peruskameran.

Kallista kameraa ei uskalla ottaa kaikkein hurjimpiin tilanteisiin, joista toisaalta saattaisivat irrota parhaat kuvat.  Hyvä ratkaisu on  hankkia kaksi:  hyvä ja hieno tasokkaaseen kuvaukseen, ja lisäksi halpa kamera, jonka  uskaltaa ottaa minne tahansa. Jälkimmäinen voi olla vaikkapa käytettynä hankittu digikamera tai ääritapauksessa vaikka kertakäyttöinen filmikamera.

Kameran kuljettaminen

Jos kamera makaa repun pohjalla, se on melkein sama jättää kotiin. Ei sitä viitsi sieltä ruveta kaivamaan, ja parhaat tilanteet menevät ohi. Kannattaa siis hankkia kameralaukku, jossa vehje kulkee aina saatavilla, esimerkiksi vyötäröllä tai rinnalla. Paras laukku suojaa kameraa, sisältää tilan vara-akuille ja -muistikortille, mutta ei lisää paketin kokoa liikaa. Esimerkiksi Lowepro valmistaa toimivia laukkuja useimmille kameramalleille.

Talvella kameraa on paras kuljettaa takin alla, etteivät akut hyydy kylmässä. 

Todella märkiin hommiin saa joihin kameroihin sukelluskotelon, jonka läpi kameraa voi käyttää veden alla. Laadukkaat kotelot (jotka eivät heikennä kuvanlaatua olennaisesti) kuitenkin maksavat lähes sen minkä itse kamera.

No, mikä kamera siis pitäisi ostaa?

Tähän ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta, koska joka paikkaan täydellistä kameraa ei ole. Suosittelen siis netin parasta kameratestisivustoa, jossa voit vertailla useimpia digikameramalleja: Digital Photo Review (www.dpreview.com). Huomaa, että jotkut kameramallit tunnetaan Euroopassa eri nimellä kuin rapakon takana.

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat jättää kommentteja.
Kirjaudu sivustolle tai rekisteröidy.

Powered by AkoComment 2.0!